Kun seitsemän vuotta sitten tulin äidiksi ensimmäisen kerran, sukelsin täysin rinnoin (kirjaimellisesti) äitiyden maailmaan nauttien joka hetkestä. Vauva otti ansaitusti huomioni, mutta oman kehoni kuuntelu oli olematonta.
Kehon viestejä ei tulisi vähätellä, vaan niitä olisi syytä kuunnella tarkoin korvin. Vauvavaiheen symbioosi on ohikiitävä hetki, mutta kehosi kulkee mukanasi loppuun saakka. Ei siis ole yhdentekevää miltä Sinusta tuntuu.
Raskaus ja synnytys ovat keholtamme huikea saavutus, josta saa olla ylpeä, mutta niiden tuomat kehonmuutokset voivat yllättää, eikä kroppa tunnu välttämättä enää samalle kuin aikaisemmin. Tällöin on syytä pysähtyä kuuntelemaan, mitä keho tarvitsee ja tarvittaessa pyytää neuvoja. Neuvonantajina voivat toimia äitiysfysioterapeutit, jotka ovat erikoistuneet toimimaan kehostaan eksyneiden äitien karttureina. Kipujen tai voimattomuuden vangiksi ei tarvitse jäädä.
Erään oman oivallukseni sain vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen, kun ystäväni pohti ääneen, miksi ihmeessä seison edelleen kuin pitelisin rantapalloa edessäni.
– Maija